Oon pari päivää mietiskelly Kirsi Pihan Hesarissa ollutta kolumnia luovuttamisesta. Näkökohta oli se, että luovuttaminen voi olla joskus hyväkin asia. En oikein tiedä, mitä mieltä olisin. Tavoitteet ja uudelleenyrittäminen, samaa tai eri kautta on tosi tärkeä asia. Jos mulla olis lapsia, haluaisin opettaa sen, että aina voi yrittää uudestaan, eri tavoin eri kautta. Ja että elämään kuuluu se, että on takkua milloin missäkin, mutta asiat voi ja on tarkoitus useimmiten selvittää. Tavoitteen saavuttaminen voi viedä pitkän ajan.
Tietyllä tavalla ymmärrän "saat sen, mistä luovut" -juttuakin. Ehkä salaisuus piilee siinä, että tietää, millon luovuttaa ja milloin jatkaa. Pahoin pelkään, että meillä ihmisillä on taipumus luovuttaa niissä asioissa, joissa pitäisi sitkeästi jatkaa ja jatkaa niissä jutuissa, joissa olisi viisainta luovuttaa. Hmm. Toivosin, että omas elämäs en luovuttaisi ainakaan liian usein tuntemattoman tai uuden pelossa. Vaikka joskus luovuttaminen ehkä kertoo, että ei oo vielä valmis?
Tässäkin palaan siihen, että toivottavasti jokainen elää omaa elämäänsä, jossa voi luovuttaa ja jatkaa omien ajatusten pohjalta, muut huomioiden. Jäänpä vieläki asiaa pohtimaan.
