Tanssi

Käytiin viikonloppuna yökerhokeikalla. Pienemmällä tanssilattialla oli hyvää musiikkia ja tuli tanssittua parisen tuntia. Tanssi on ihanaa. Varsinki parin viinilasillisen jälkeen lanteet on letkeät. Musiikki ja tanssi, tykkään!! Parasta!!!

Tänään sitte aattelin käydä Sh'bam- tunnilla tanssimassa. Höh. Les Millsillä luulis olevan varaa kunnon koreografeihin. Pelkkä edestakaisin kävely, taputukset, lantion keikutus tai kaakossa oleva musiikin volyymi eivät tee liikkeistä tanssia. Eikä varsinkaan ohjaaja, joka aluksi toteaa, että tunnilla jokainen tanssii laillaan ja sitten myöhemmin jumppamaikka pääsee pintaan (jee, jalkaa korkeammalle, jaksaa!, alemmas, yms). 

Mua oikeesti kiukuttaa se, että "tanssi"tunti onki vaan pikkusen muokattua aerobickiä... Ja mä vihaan "jaksaa, jaksaa -meininkiä" , joka onneksi on yleisesti ohjatuilla tunneilla vähentyny... Oon opiskeluaikana käyny tanssiseuran järjestämillä bailatinotunneilla, joita mun on ikävä. Siellä käytiin kyllä askeleita yms läpi, mutta tanssillisuus ja ilmaisu olivat ykkössijalla. 

Piti oikein kattoa, miten tanssi määritellään. Näin tuumasi Wikipedia: "

Tanssi on taidemuoto, jossa ihminen liikuttaa vartaloaan, yleensä rytmikkäästi musiikin mukaan, tuottaakseen esteettisiä elämyksiä, huvitellakseen, sosiaalisena toimintana tai ilmaistakseen tanssillaan jotain."

Edellisessä määritelmässä ei puhuta suorittamisesta, vaan päinvastoin. Ainaki itte miellän tanssin nimenomaan rentoutumiseksi, itseilmaisuksi, luovaksi ja yhteisölliseksikin. 

Tuo määritelmä natsaa mun biletantsuihin, joten eiku menoksi taas ens viikonloppuna :P

Koululiikuntatraumaatikko iloitsee

Koululiikunnassa täyskäännös – vähemmän kilpailua, enemmän ryhmähenkeä" otsikoi HS 27.9.2014. Jutun mukaan halutaan saada "koululaiset rakastumaan liikuntaan, niin että myönteinen suhtautuminen omaan kehoon ja liikkumiseen kantaisi läpi elämän". Sanoisinpa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Itse oon löytäny liikunnan ilon pakollisten liikuntatuntien ulkopuolelta, lajeista, joista koululiikunnassa ei juuri mainittukaan (tanssi, jooga, kehonhuolto, bodybalance, shindo...).

Harmittaa, että koululiikunta oli (lähes) jatkuvaa mittaamista ja kilpailuttamista. 12 vuotta samoja satasen aikoja samalla kentällä, blaah ja boring. Ihan oli tullu jo ala-asteella selväksi, että ei oo mun juttu. Lisäksi ryhmäjakoja, joissa tulin aina viimeisten joukossa valituksi. Tosin tiesin tasoni, joten en muista asiasta niin kovin harmistuneeni. Silloin kyllä harmitti, kun joku sijaisopettaja huusi pää punaisena, kun en oppinut hihalyöntiä. (Haloo, huutaminenhan tähän olikin ratkaisu.) Pallopelit on vissiin myös suosittuja. Eihän siinä mitään; oon tehny ainoan korini omaan päätyyn. Ihmettelinki, ku lähti niin helposti.

Toki liikuntatunneille liittyy myös metkoja muistoja. Kersana eksyttiin vahingossa vitosen lenkille ja luultiin, että ei koskaan löydetä kotiin. Suunnistaessa oon käyny sillosen parhaan kaverini kans ainoan kunnon riidan, joka koski sijaintia kartalla. :D Kerran on tullu hiihdettyä vaarin voitelemilla suksilla, joita ei voinu kunnolla nostaa urasta, ku lumi tarttu heti kiinni. Ja tanssitunneilla oli kiva, jos partneriksi sattu silloinen ihastus... 

Edellämainittujen kokemusten kirjosta en syytä opettajia, vaan opetussuunnitelmaa.  Hesarin mukaan "Pietilä valmistelee työryhmineen opetussuunnitelmauudistusta, joka muuttaa koululiikunnan täysveriseksi hyvinvointioppiaineeksi suomalaisissa ala- ja yläkouluissa 1. elokuuta 2016." Kuulostaapa juurikin hyvältä ratkasulta! Kilpailla voi edelleen koulun ulkopuolella, mutta olisi kyllä loistavaa, jos koulussa voitaisiin keskittyä liikunnan muihin osa-alueisiin! 

"Uusi opetussuunnitelma lähtee ajatuksesta, jonka mukaan jokainen oppilas on yksilönä tärkeä." Aikas loistavaa! (Toki myöskin arjessa isoissa opetusryhmissä haastavaa!) "Liikuntatunneilla koettu pätevyys lisää intoa liikuntaan myös vapaa-ajalla. Siksi liikuntaa ei pidä Kalajan mukaan opettaa liikunnallisesti lahjakkaimpien lasten ehdoilla – eikä urheilulajienkaan ehdoilla." Tässä varmaan vielä tekemistä ainakin omien (toki jo vanhojen) koulumuistojen kohdalla. 

Kaikkineen, koululiikunta on pakottanu epämukavuusalueille ja opettanu sitkeyttä - hyvä niin. Kuitenkin tulevaisuudessa kuulostaa paremmalta se, että liikuttaisiin (sananmukaisesti) enemmän mukavuusalueella.