Koululiikunnassa täyskäännös – vähemmän kilpailua, enemmän ryhmähenkeä" otsikoi HS 27.9.2014. Jutun mukaan halutaan saada "koululaiset rakastumaan liikuntaan, niin että myönteinen suhtautuminen omaan kehoon ja liikkumiseen kantaisi läpi elämän". Sanoisinpa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Itse oon löytäny liikunnan ilon pakollisten liikuntatuntien ulkopuolelta, lajeista, joista koululiikunnassa ei juuri mainittukaan (tanssi, jooga, kehonhuolto, bodybalance, shindo...).
Harmittaa, että koululiikunta oli (lähes) jatkuvaa mittaamista ja kilpailuttamista. 12 vuotta samoja satasen aikoja samalla kentällä, blaah ja boring. Ihan oli tullu jo ala-asteella selväksi, että ei oo mun juttu. Lisäksi ryhmäjakoja, joissa tulin aina viimeisten joukossa valituksi. Tosin tiesin tasoni, joten en muista asiasta niin kovin harmistuneeni. Silloin kyllä harmitti, kun joku sijaisopettaja huusi pää punaisena, kun en oppinut hihalyöntiä. (Haloo, huutaminenhan tähän olikin ratkaisu.) Pallopelit on vissiin myös suosittuja. Eihän siinä mitään; oon tehny ainoan korini omaan päätyyn. Ihmettelinki, ku lähti niin helposti.
Toki liikuntatunneille liittyy myös metkoja muistoja. Kersana eksyttiin vahingossa vitosen lenkille ja luultiin, että ei koskaan löydetä kotiin. Suunnistaessa oon käyny sillosen parhaan kaverini kans ainoan kunnon riidan, joka koski sijaintia kartalla. :D Kerran on tullu hiihdettyä vaarin voitelemilla suksilla, joita ei voinu kunnolla nostaa urasta, ku lumi tarttu heti kiinni. Ja tanssitunneilla oli kiva, jos partneriksi sattu silloinen ihastus...
Edellämainittujen kokemusten kirjosta en syytä opettajia, vaan opetussuunnitelmaa. Hesarin mukaan "Pietilä valmistelee työryhmineen opetussuunnitelmauudistusta, joka muuttaa koululiikunnan täysveriseksi hyvinvointioppiaineeksi suomalaisissa ala- ja yläkouluissa 1. elokuuta 2016." Kuulostaapa juurikin hyvältä ratkasulta! Kilpailla voi edelleen koulun ulkopuolella, mutta olisi kyllä loistavaa, jos koulussa voitaisiin keskittyä liikunnan muihin osa-alueisiin!
"Uusi opetussuunnitelma lähtee ajatuksesta, jonka mukaan jokainen oppilas on yksilönä tärkeä." Aikas loistavaa! (Toki myöskin arjessa isoissa opetusryhmissä haastavaa!) "Liikuntatunneilla koettu pätevyys lisää intoa liikuntaan myös vapaa-ajalla. Siksi liikuntaa ei pidä Kalajan mukaan opettaa liikunnallisesti lahjakkaimpien lasten ehdoilla – eikä urheilulajienkaan ehdoilla." Tässä varmaan vielä tekemistä ainakin omien (toki jo vanhojen) koulumuistojen kohdalla.
Kaikkineen, koululiikunta on pakottanu epämukavuusalueille ja opettanu sitkeyttä - hyvä niin. Kuitenkin tulevaisuudessa kuulostaa paremmalta se, että liikuttaisiin (sananmukaisesti) enemmän mukavuusalueella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti