tiistai 19. elokuuta 2014

Shindo

Tänään vaivasi kohtuullinen vitutus ja päänsärky. Päätin kotona ärsyyntymisen sijaan lähteä salille shindoon. Olin jo salille liittyessä ajatellut, että shindo voisi olla kiva. Ladylinen esitteen mukaan "Shindovenyttely kohdistuu kehon energiaratoihin eli meridiaaneihin ja on tehokas tapa purkaa kertyneitä kuormituksia sekä ylläpitää kehon joustavuutta. Samalla mieli kirkastuu ja rentoutuu. Shindo sopii kaikenkuntoisille ja -ikäisille. Tunti ohjataan lämpöisessä salissa."

Tein pukuhuoneessa varovaisia tiedusteluja shindosta. Se, että tunnilla voi olla paljain jaloin, on plussaa. Lisäksi tykkään siitä, että tunti on lämpimässä salissa. Tiedän, että tää tulee varsinki talvella olemaan ihana pakoretki lämpöön.

Shindo on ohjaajan mukaan japania ja sydämen tie. Tunnilla painottui hengitys ja pitkät venytykset. Kerran meinasin nukahtaa venytykseen, mikä on tällaselta kontrollifriikiltä aika hyvin. Ohjaaja sanoi tunnilla yksinkertaisia lauseita: "Hengitä sisään iloa ja valoa." Ja: "Hengitä ulos pelot ja ärtymys." Tai jotain edellämainitun kaltaista ohjeiden lisäksi. Puolen tunnin kohdalla olin jo pienessä nirvanassa ja tunnin jälkeen oli suhteellisen autuas olo. 

Voihan hittolainen, ku se koululiikuntaki ois ollu jotain tän tapaista ikuisen kilpailemisen ja mittaamisen sijaan. Tai ainaki lisäksi.

Välillä tunnilla melkein itketti, välillä vähän ekakertalaista naurattikin. Tunnilla nimittäin voi hengittää äänekkäästi ulos, ja huohotus oli aluksi hieman kornin kuuloista. 

Kaikkineen mun liikuntauran huippuhetkiä. Tää vois olla hyvä tiistainen traditio. Ainaki silloin tällöin. Jotenki tältä tunnilta puuttu suorittaminen ja en halua tehdä tästä mitään tiistaisuoritusta myöskään. 


Halusin kuvaan sydämiä, ja muistin, että tässä kortissa niitä on. Salin lämpö tuo myös mieleen kesän ja vaikkapa mansikat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti