Odotusta

Pätkätyöläisen arki keväällä on yhtä odotusta. Tuleeko paikkoja auki ja jos tulee, niin missä. Sitten voi jännätä, onko paikat täytetty jo ennalta. Haastattelukutsu on jo kiva asia, kokemuksia nekin. Muutaman kerran haastattelun aikana on tullut voimakas tunne, että tää ei oo mun paikka. Niihin en sitte oo tullu valituksikaan.

Kevään epävarmuus on hyvä ja huono asia. Toisaalta stressaa ja kyllästyttää; toisaalta on uusia mahdollisuuksia ilmassa. Facessa on kiertänyt kuvio, jossa ylemmässä kuvassa on viivasuora tie, jonka kuvatekstinä on sinun suunnitelmasi. Alemmassa kuvassa lukee ihmisen vakaumuksen mukaan joko Jumalan suunnitelma tai sitten jotain tyyliin "elämä on". Kuvassa on ylä-ja alamäkeä, vesiestettä jne. Näinhän tuo on. Joskus ehkä on parempikin, että oma suunnitelma ei toteudu. Toisaalta joskus tuntuu samalta ku yhdessä dokumentissa perheenyhdistämistä odottavasta pikku tytöstä: "Pitää odottaa ja odottaa ja odottaa niin kauan, että kohta kuolee..."

Saapa nähdä, mistä sitä itsensä löytää syksyllä. Onneksi kolikolla on aina kaksi puolta: joka vaihtoehdosta voi löytää hyvää ja huonoa. Haluan uskoa siihen, että ku yks ovi sulkeutuu, toinen avautuu.