En oo luonteeltani hiljanen tai vetäytyvä, päin vastoin. Oon aina ollu aika äänekäs, sanon mielipiteeni ja yritän "parantaa maailmaa". Kiltteydestä kipeät - kirjan nähtyäni ajattelin, että mä en ainakaa kärsi tuosta. Enkä kärsikkää.
Viime aikoina, nyt 35-vuotiaana on miettiny miellyttämistä, joka on kai kiltteyden jonkinsortin sukulainen. Ja valitettavasti oon havainnoinu, että kärsin jossain määrin tästä "ongelmasta". Jostain syystä koen, että mun pitää miellyttää läheisiä, asiakkaita ja työkavereita. Tiedän, että mun mittakaava on aivan eri kuin jollain muulla ja mun miellyttämisjuttu on varmaan aika minimaalista. Itteä kuitenki asia on alkanu vaivata. Töissä mulle maksetaan palkka aivan jostain muusta ku miellyttämisestä.
Esimerkiksi voin haastaa riitaa ja huutaa, mutta lopuksi yllättävän usein löydän itteni pyytelemästä anteeksi tai sovittelemasta. Anteeksi on toki hyvä sana ja sitä pitääki käyttää jos on itte ollu väärässä tai loukannu toista. Huomaan kuitenki joskus sopivani riitaa väärässä kohtaa: anteeksipyytäminen ei ookkaan hyvä asia, jos sen tekee vain siksi, että pelkää (irrationaalisesti) hylätyksi tulemista tai toisen epäreilua reaktiota.
Yleisesti ottaen yritän tulla ihmisten kanssa juttuun, paremmin tai huonommin. Tietyssä määrin miellyttäminen pitää yllä toimivaa vuorovaikutussuhdetta. Jos ny jotenki on tähän ikään mennessä saanu ratkaistua tarvitsevuuden ja itsenäisyyden välisen ristiriidan, niin nyt on ehkä aika löytää tasapaino miellyttämisen ja puolustautumisen välillä. Aina on jotain tehtävää... Ehkä on kuitenki hyvä, että tunnistaa vuorovaikutukseen liittyviä asiota ja yrittää miettiä, mikä lisäis omaa ja toisten hyvinvointia.
Yks mielenkiintonen juttu netissä on tunnelukkotesti. Suosittelen! Kandee vaan varautua siihen että osuu ja uppoaa, osin ehkä yllättävästikin!
Viime aikoina, nyt 35-vuotiaana on miettiny miellyttämistä, joka on kai kiltteyden jonkinsortin sukulainen. Ja valitettavasti oon havainnoinu, että kärsin jossain määrin tästä "ongelmasta". Jostain syystä koen, että mun pitää miellyttää läheisiä, asiakkaita ja työkavereita. Tiedän, että mun mittakaava on aivan eri kuin jollain muulla ja mun miellyttämisjuttu on varmaan aika minimaalista. Itteä kuitenki asia on alkanu vaivata. Töissä mulle maksetaan palkka aivan jostain muusta ku miellyttämisestä.
Esimerkiksi voin haastaa riitaa ja huutaa, mutta lopuksi yllättävän usein löydän itteni pyytelemästä anteeksi tai sovittelemasta. Anteeksi on toki hyvä sana ja sitä pitääki käyttää jos on itte ollu väärässä tai loukannu toista. Huomaan kuitenki joskus sopivani riitaa väärässä kohtaa: anteeksipyytäminen ei ookkaan hyvä asia, jos sen tekee vain siksi, että pelkää (irrationaalisesti) hylätyksi tulemista tai toisen epäreilua reaktiota.
Yleisesti ottaen yritän tulla ihmisten kanssa juttuun, paremmin tai huonommin. Tietyssä määrin miellyttäminen pitää yllä toimivaa vuorovaikutussuhdetta. Jos ny jotenki on tähän ikään mennessä saanu ratkaistua tarvitsevuuden ja itsenäisyyden välisen ristiriidan, niin nyt on ehkä aika löytää tasapaino miellyttämisen ja puolustautumisen välillä. Aina on jotain tehtävää... Ehkä on kuitenki hyvä, että tunnistaa vuorovaikutukseen liittyviä asiota ja yrittää miettiä, mikä lisäis omaa ja toisten hyvinvointia.
Yks mielenkiintonen juttu netissä on tunnelukkotesti. Suosittelen! Kandee vaan varautua siihen että osuu ja uppoaa, osin ehkä yllättävästikin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti