Munkki päivässä pitää nutturan löysällä

Parempiaki viikkoja on ollu. Onneks perjantaina töiden jälkeen lähdettiin kaupungille syömään ja Pyynikille kaffille = teelle ja grandille sekä tietty munkille. Lämmintä oli edelleen yli 20 astetta ja Pyynikin metsä tuoksu ihanalle. Vielä ei ollu ruskaa, mutta muita syksyn merkkejä löyty. Nutturaki löysty yllättävän paljo. :) 

Omaa elämää

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.

He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. 
He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta,
ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voi pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan,
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen käden voimasta, taivu riemulla.

                                         Kahil Gibran

Eräässä blogissa osui eilen silmiini tämä runo. Mulla ei omia lapsia ole, mutta musta tässä on tosi hienosti mietitty kasvatusta ja elämää noin ylipäänsä. Kunpa lapset ja nuoret saisivat kotoa ja läheisiltään siivet ja juuret. Ja vapauden olla omia, aitoja itsejään. Toivoisin, että nuoret saisivat tehdä omia valintoja ja elää omannäköistä elämää. On surullista, jos elämä menee muiden miellyttämiseen ja muiden toiveiden toteuttamiseen. Taivu riemulla, aikuinen.

Dear diary...

Olin tänään ihan mielenkiintoisella bloggaamista käsittelevällä luennolla. Etukäteen olin ajatellut, että saan luennolta jotain vihjeitä, joilla teen nuhruisesta blogistani sädehtivän. Luennon edetessä mua alkoi kuitenkin mietityttää se, miten täysin markkinoinnin ja vaikuttamisen maailmassa (ammatti)bloggaajat elävät. Pitää olla siellä, täällä ja tuolla somessa: mielellään tiettynä vuorokaudenaikana ja viikonpäivänä. Kuvat voi muokata siellä ja täällä jne. Tutkimuksen mukaan ainakin huippublogien sidonnaisuudet firmoihin ovat melkoiset.

Mua alkasi hengästyttää ja jotenki ahdistaa. Totesin, että mun viiden minuutin roiskaisut ja käsittelemättömät kuvat on oikein hyvä ja toimiva juttu mulle. Toivotan onnea ammattibloggaajille, kovaa hommaa työmäärällisesti ja ilmeisesti muutenkin. Mietin myös, että oman ja perheen yksityisyyden menettäminen lienee melkoinen hinta maksettavaksi.

Tämä blogi saa siis jatkua omana päiväkirja-/terapiablogina. Yllättävän helpottavaa. :) Ja hienoa, että jotkut jaksavat vääntää niitä ammattimaisia blogeja. Kukin hinkunsa mukaan.