torstai 1. tammikuuta 2015

Time for that new year new me bullshit

Otsikko on facessa kiertäneestä kuvajaosta ja pitänee valitettavasti paikkansa. Ajattelin kuitenki yrittää tänä vuonna toteuttaa yhtä asiaa: myönteisyyttä. Voisin ajatella myönteisemmin itsestäni, toisista ja elämästä ylipäänsä. Viime vuosi oli hankala, mutta silti haluaisin enemmän oppia luottamaan siihen, että elämä kantaa.

Ensimmäistä kertaa lupausta testattiin, ku ajelin hyvällä kelillä Jyväskylästä kotiin. Ihan onnettomia idiootteja liikenteessä. Kaasupoljinta saa ja pitää käyttää!! Ajattelinkin poissulkea road ragen lupauksestani. Eipähän tuo raivoaminen ketään vahingoita. Oma verenpaine tosin saattaa tehdä melkoisia loikkauksia väärään suuntaan.

Uusi vuosi meni tosi kivasti Jyväskylässä ystäväperheen luona. Ehdin myös aattona treffailla toista ystävääni kaffilla: laatuaikaa! Jyväskylässä on muuten nykyään kivoja uusia kahviloita. Nikolainkulmassa oleva Wilhelmiina oli kivan olohuonemainen! Ja Jyväskylä tuttuun tapaan ihana. 

Hyvillä mielin tähän vuoteen!





Oon keväällä muuttamassa omaan uuteen kotiin ja muutenki tekemässä pesää (tosin valitettavasti yksin). Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että matkustamista ja resuamista voisi vähentää. Tinan voi kuitenki tulkita lentokoneeksi tai merihevoseksi. Että kuinkahan vaan käy... :P 



Piirrä&arvaa: mun todellista epämukavuusaluetta seiskan kuviksella. Yllätyin kuitenki siitä, että jotain sain piirtämälläki viestittyä! En silti ajatellu maalauskurssille osallistua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti